Lusaka by night

Lauantaina saavutin sen kriittisen pisteen, jossa terveellinen elämä oli jatkunut liian pitkään. Asia korjaantui nopeasti pienellä hurvittelulla ja tutustumisella Lusakan yöelämätarjontaan. Liiankin halvat Gin Tonicit pitivät lopusta huolen. Yhden lasillinen hinnaksi kertyi 10 000 kwachaa ja kun käytti säästeliäästi Tonicia, sitä riitti toiseen ja kolmanteenkin lasiin, jolloin vahvikkeen sai puoleen hintaan. Loistavaa palvelua. Nopea valuuttalaskuri avuksi niille, jotka eivät vielä ole unissaan omaksunut kwacha-euro –kurssia: ginitonikin sai piirun reilulla eurolla.

Illan puitteet tarjosi yökerho, jonka nimeä en nyt enää muista. Se sijaitsi tietysti ostarin yhteydessä ja valtaosa asiakaskunnasta saapui sinne omilla autoillaan. Olen lähes täysin vakuuttunut siitä, että Raision Myllyynkin pitäisi perustaa laivan diskoa muistuttava klubi, josta saa halpoja drinkkejä ja josta voi sitten startata kotiinpäin aamun pikkutunneilla päivällä ostettu trio-jäätelöboksi takapenkillä sulaneena. Mutta eipäs nyt anneta liian negatiivista kuvaa sambialaisesta yökerhosta x. Kävi nimittäin ilmi, että siellä laivan diskon afrikkalaisessa versiossakin voi olla varsin hauskaa. Afrikkalainen rytmi lämmitti mzungun lantion siinä määrin, että perinteinen siltakaato sisältyi loppuillan lavashow’hun.

Kotiintulon turvasi (epävirallinen) taksi yön käännyttyä aamun puolelle (jolloin tapahtuu eniten onnettomuuksia). (Käytän sulkuja, jos vaikka äiti ei huomaisi lukea niitä.) Mutta voisin melkein varmuudella väittää, että meidän taksikuski oli vesiselvä! Eikä näitä epävirallisia takseja voi varsinaisesti luokitella pimeiksi takseiksi, koska jos ne poistettaisiin kaduilta, kaupunkiin jäisi n. kolme taksia. Kaikki, joilla on auto, ovat takseja. Mittaria ei ole niissä muutamassa kirkkaansinisessä virallisessakaan taksissa. Hinnan voi neuvotella ennen kuin istuu takapenkille tai sitten käyttää samaa taktiikkaa kuin tomaattikauppiaiden kohdalla: antaa sen verran rahaa kun katsoo sopivaksi.

Lusaka tarjoaa siis villiä yöelämää. Se ei pääse unohtumaan edes kotona ollessani, koska läheisen Kalingalingan kaupunginosan syke kuuluu lähes joka ilta hyttysverkkoni alle. Kalingalinga pitää kyllä jättää pois turistioppaan Top 10 Night Life –osuudesta. Meno äityy sen verran villiksi siellä pimeän tullen, että on parempi ottaa osaa tähän irrotteluun vain oman hyttysverkon turvassa. Tämänkertaiset kuvat tulevat silti Kalingalingasta, jonka parista yökerhosta olen uskaltanut ottaa kuvan päiväsaikaan liikkuvasta autosta. Ensimmäisestä kuvasta huomaa, jos suurennuslasilla katsoo, että takana häämöttävä rakennus on Nite Club.

Tämän viinanhöyryisen sepustuksen jälkeen voinkin toivottaa tervetulleiksi sylikummini, jotka ilmoittautuivat viikonloppuna uusiksi lukijoiksi! Ehkä olisi säädyllisempää sittenkin vain kirjoittaa niistä hevosista. Mistä tulikin mieleeni:

”Minun ja Blondien yhteinen taival on ohi. Lauantain ratsastustunnilla menimme maastoon ja minä ratsastin hevosella, jonka nimi on Jungle. Jungle on tosi nopea kävelemään.”