Ennen kuin on liian myöhäistä, voisin kertoa minun ja Murranin kompleksisesta suhteesta. Se on viha-rakkaussuhde, jossa molemmat kääntyvät päivä päivältä enemmän sen kannalle, että on helpompi rakastaa kuin vihata. Murran ilmaisee kompleksisen suhteemme laadun nuolaisuilla ja puraisuilla – minä taas rapsutuksilla ja työntämällä sen aamuisin pois naamalta. Murran yrittää aamuöisin päästä siirtomaarouva-hyttysverkkoni sisälle tahdon voimalla ja terävillä kynsillä. En ole siihen aikaan päivästä kissaystävällisimmällä tuulellani, joten työnnän koko kissan laidan yli. Kerran Murran sai koko hyttysverkkokompleksin putoamaan katosta alas ja vietin aamutunnit kiltisti tikkailla ruuvaamassa härpäkettä takaisin kattoon.
Murran on ruotsia ja tarkoittaa puremista. Hauska nimi sinänsä, mutta olisin toivonut, että nimi olisi ollut tuulesta temmattu sen sijaan, että se olisi kuvannut kissaan liittyvää luonteenpiirrettä. Murran osoittaa kiintymystä puremalla. Hellästi tosin, mutta puremalla kuitenkin. Lisäksi sen etutassut kauhovat ilmaa (tai reittäni), kun sitä rapsuttaa. Joku kertoi sen johtuvan siitä, että se on aikanaan vieroitettu liian pienenä emostaan. Vieno pyyntö – antakaa kissojen olla mamojensa luona.
Murranilla on sopimus muurahaisten kanssa. Se astuu voimaan aina, kun ulkona sataa hullun lailla. Murran tappaa sisälle eksyvät yöperhoset ja muurahaiset tulevat tarvittavalla urosvahvuudella hakemaan silvotun saaliin pois olohuoneesta – tai mistä milloinkin. Tiedätte kyllä biologian tunnilta, että muurahainen pystyy kantamaan kokoonsa nähden paljon tavaraa, mutta tarvitaan niitä silti paljon kantamaan perhosta. Hieno luonnon symbioosi kerrassaan, kunhan se vaan tapahtuisi jossain muualla ja jollekin toiselle.
Eilen Murran oppi vetämään vessan. Ruuaksi Murran syö kätevästi pakattua strutsinlihaa. On se välillä niin hellyyttävä luontokappale.
Niin, koskaan ei ole liian myöhäistä kertoa Murranista, mutta kohta se ei ole enää relevanttia. Muutan reilun parin viikon päästä pois tästä asunnosta, kun tuuraamani virkamies ottaa takaisin kotinsa ja pestinsä. Kodin olen ajatellut luovuttaa ihan suosiolla, mutta työhuone on aivan toinen juttu. Alan koko ajan päästä enemmän sisälle Sambian yksityissektorin kiehtovaan maailmaan ja olen vihdoin oppinut tuntemaan sambialaiset virkamiehet ja saan heidät jo suhteellisen helposti langan päähän - niinpä ajattelin ottaa vallan lähetystön yksityissektoripuolella. Yrityshautomot on tältä viikolta selätetty ihan kunnialla. Olen huomannut, että monista tapaamisista ja kokouksista, joissa puhutaan vieraammista aiheista, selviää ihan hyvin hymyilemällä ja syömällä keksiä. Niissä olen hyvä.
Riippuvuuttaan ei saa lakaista maton alle. Siitä pitää puhua. Sinkkuelämää-riippuvuuteni alkaa jo olla huolestuttavaa. Tulen kotiin, haen pakastimesta jäätelöä ja katson putkeen niin monta jaksoa kuin ehdin. Katsoin viime sunnuntaina määrän x jaksoja. Meinasin jättää tämänkertaisen blogin kirjoittamisen väliin – tässä ajassa olisi ehtinyt yhden jakson verran syödä lisää jätskiä ja paeta todellisuutta. Olen jopa alkanut käydä lenkillä aamuisin, jotta ehdin katsoa iltaisin enemmän. Jäätelö loppui eilen, tv-sarjallakin on rajansa – olen pelastunut, kohta.
Lukijapalautteessa on toivottu vähemmän juttuja hämähäkeistä, koska niiden karmiva pelotevaikutus on ulottunut herkimpien lukijoiden mieliin Suomeenkin. Mutta sanon kuitenkin tämän: autossa lymyilee edelleenkin se iso ja inhottavan värinen hämähäkki…. (to be continued)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti