Tein viime perjantaina ensimmäisen kenttäkäynnin. Kohteena oli Huussi Lusakan liepeillä; Suomen tuella rakennetaan paikalliselle asuinalueelle kuivakäymälöitä, jotta pohjavesi ei saastuisi jätevedestä eikä taudit leviäisi niin helposti. Huussit erottuivat ruskeiden ja harmaiden talojen seasta. Ne oli maalattu valkoisiksi ja jottei kukaan unohtaisi kenen rahoilla tönö oli pystytetty, seinällä luki suurin kirjaimin Finland. Kaikilla pihoilla, joilla huussi jökötti, rakennus oli usein monin verroin hienompi kuin varsinainen asuintalo. Hotelli helpotuksen ovella oli myös munalukko, jota taloissa harvoin oli – se selittyi sillä, että useimmissa taloissa ei ollut ovia tai ikkunoitakaan, vain aukkoja seinässä. Huusseissa oli vähemmän kärpäsiä kuin keittiöissä. En yritä enkä halua olla sarkastinen; huussien rakentaminen on ollut kaiken kaikkiaan erittäin hyvä projekti ja se on lisännyt ihmisten tietoisuutta siitä, ettei kannata pissata ihan mihin sattuu. Tunnollisena projektivalvojana (olin tosin ehkä ennemminkin mukana kulkeva turisti) testasin yhtä valkeaa laitosta ja hyvinhän se toimi. Alla kuvia asuinalueesta.
Elin sunnuntai aamuna ylellisyyden hetkiä. Ja unohdetaan nyt uima-altaat, sisäköt ja muut – luin nimittäin paperi-Hesaria aamiaisen yhteydessä! Enkä antanut sen lainkaan häiritä, että lehti oli ilmestynyt 24. tammikuuta, nautin lukuhetkestä täysin rinnoin. En tiedä, koska saan seuraavan lehden ja miltä päivältä se on, mutta jään jännittämään, miten suomalaisnaiset luistelevat vapaaohjelman.
Uuden kodin kynnyksellä - sankarivartijan ja sisäkön jäädessä taakse – voisin
kertoa vielä vähän Naomista, keski-ikäistyvästä, sydämellisestä sisäköstäni. Annoin muuten vartijalle ja Naomille läksiäiskiitokseksi banaanikakkua. Mutta siis Naomista. Naomi kävelee joka aamulla 50 minuutin matkan ja seisoo klo 8 ovellani. Ennen työmatka oli lyhempi, kun isäntäperhe asui lähempänä, mutta muuton jälkeen matka piteni. Naomi asuu Kalingalingassa – tarkkamuistisimmat lukijat muistavat tämän kaupunginosan, jonka läpi uskallan mennä valoisaan aikaan lukitussa autossa. Kotina on vuokra-asunto. Oikeastaan Naomi asuisi eteläisemmässä Sambiassa, jossa heidän perheellään olisi oma koti, mutta työt ovat pakottaneet Naomin, miehen ja tyttäret Lusakaan. Yksi tyttäristä opiskelee Etelä-Afrikassa – Naomin onneksi ja epäonneksi. Tyttären vuoksi pitää olla jatkuvasti huolissaan, koska Etelä-Afrikka on huomattavasti rajumpaa seutua kuin Sambia. Onnea on ollut mukana siinä mielessä, että Naomin entinen suomalainen isäntäperhe on kustantanut tämän tyttären opintien alusta asti. Eihän koulutukseen näin pitkälle olisi muuten ollut mahdollisuuksia. Rahat ovat muutenkin koko ajan vähissä. Viime perjantaina Naomi ei tullut malarian takia töihin. Lääkäriin piti päästä, mutta rahat eivät riittäneet bussiin. Lähetin Naomille rahaa ja Naomi pääsi lääkärille ja sai lääkkeitä. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä. Lähes kahden kuukauden ajan Naomi on pessyt pyykkini, tehnyt sämpylöitä ja varmistanut, ettei minun ole tarvinnut tänä aikana siivota tai tiskata. Valkoiset kätöseni voisivat muuten kulua. En luultavasti huhtikuussa enää muista, miten päin tiskiharjaa pidetään kädessä. Naomin peseminä sukkani ovat puhtaammat kuin ikinä. Naomi sai silitettyä suoraksi mustat puuvillahousuni, joita koko syksyn yritin Brysselissä silittää ja joita en ikinä saanut niin sileiksi, että olisin voinut laittaa ne jalkaan.
Naomi vaihtuu nyt Wilsoniin, joka on uuden asuntoni sisäkkö. Uuden kodin miehistöstä muuten voisin mainita sen verran, että kämppikseni on Melissa, naapurini ovat suunnilleen kaikki suomalaisia, pihayhteisön yhteisilona ovat Toby ja Tanner, kaksi elämän heittelemää koiraa. Toby on nimestään huolimatta tyttö, tai sanotaanko että iäkäs vanharouva jo. Tanner on kolmijalkainen pötkylä, jonka entiseen elämään kuului kivittäviä ihmisiä ja roskisdyykkausta. Ja minä kun ajatt
elin, että inhimillisyys erottaa ihmisen eläimistä.Viime viikolla aloin tykätä parsakaalista. Kohta äiti ei ole enää mitään mitä en söisi. Paitsi se liha.
Murrania on jo ikävä yhden erossa vietetyn yön jälkeen. Katsokaa nyt miten suloinen se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti