Joskus mietin, mitä järkeä on omistaa ihania ystäviä ja lähteä itse maailman ääriin pois niiden luota. Jotta voi lähettää heille Ariel 12 regular -ystävänpäiväterveiset blogin välityksellä? Tässä se kuitenkin tulee: virtuaaliystävänpäiväkortti! Parempaan en pysty ja tämäkin on epäilyttävää: olen aina suhtautunut varauksella kortteihin, jossa toivotetaan jotain omalla kuvalla. Niitä on hauska saada (Säde, teidän joulukortti oli kiva!! Thaimaan kortti tosin vielä kivempi), mutten ajatellut itse koskaan olevani niissä.
Tuhansien kilometrien takaa, rakas ystäväni, haluan kertoa, että olet tärkeä minulle monista syistä. Olet kuunnellut murheitani ja jakanut omasi; olet herättänyt minut Maamme-laululla joka juhannusaamuyönä; olet tuonut metallinkiiltävän viestikapulan käteeni; olet istunut vaihdekepin toisella puolen kuukauden ja tuhannet kilometrit; olet kuunnellut huonoja lauluvalintojani Paviaanissa; olet Paviaani; olet parasta aamiaisseuraa, kunhan et puhu; olet laittanut päähäsi typerän hatun ja kuvitellut muutaman kaljan jälkeen, että se on hauskaa; olet ollut katsomassa, osuuko askel lankulle; olet ottanut kanssani pienen kaarroksen vasempaan ja ison oikeaan; olet pidätellyt nauruasi Olavin ostaessa neljännet Aquamax-kengät; olet iso tyttö; olet onnistunut jotenkin saamaan kymmeniä kuvia yhdestä benji-hypystä; olet pitänyt hiuksistani kiinni kun oksennan; olet parasta hanuriseuraa; olet juossut junasta junaan ja vielä ehtinyt siihen; olet yhtä mieltä siitä, että pelottavien ja kovaäänisten ihmisten paikka on supossa; olet lähes aina lähes alasti, kun tulen kylään; olet laskenut kuolleita sopuleita; olet ihanaa seuraa.
Olet lisäksi ansainnut ruusukkeen ja pullakahvit, mikäli luit koko vuodatuksen ilman epäilyksiä mieleni tilasta. Lämpö pehmentää paitsi lihakset myös mielen. Tämän herkistelyn vastapainoksi laitankin kyytipojaksi kuvan liskosta, joka oli pihalla. Se tosin osoittautui kuolleeksi, mutten tiennyt tätä kuvaushetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti