Veikkausliiga, ranskalainen ego ja Sambian jalkapallounelma

Ja seuraavaksi urheilua. Vaikka Sambia ei olekaan urheiluhullun ykkösmekka, ei täällä tarvi sentään ihan laakereillaan levätä.

Lenkkeillä voi aina. Paitsi seitsemän jälkeen, jolloin on niin pimeä, ettei näe mihin kuoppaan nilkkansa taittaa. Juoksuharrastus on alun hankaluuksien jälkeen lähtenyt sujumaan ihan hyvin. Ensimmäisen lenkin saldona oli mieletön rakko jalanpohjassa, toisen juoksusuorituksen virheratkaisu oli lyhyet pyöräilyhousut, jotka nousivat jatkuvasti ylemmäs ja tästä johtuen reiteni läiskivät yhteen joka askeleella. Tuloksena vakavahko palovamma vasemmassa sisäreidessä. Tiedän, että yhteen hinkkaavat sisäreidet ovat monille ongelma, turha päästää hymynkaretta kasvoille. Viimeinen oppilenkki oli se, jolla kärsin nestehukasta. Yli tunnin juoksu kuumassa ilmassa johti siihen, että viimeiset kymmenet minuutit kärsin vilunväreistä. Mutta vanhakin oppii ja nyt menee jo paremmin.

Olen käynyt täällä kerran punttisalilla. Se tapahtui muistaakseni viime viikon keskiviikkona, mutta lihakset muistuttavat tapahtumasta vieläkin, kun taktiikkani oli kuntoilla koko rahalla. No joka tapauksessa, itse kuntosali on melko lailla pieni, mutta suunnilleen jokainen neliö on hyötykäytössä. Ensisilmäyksellä laitteita näyttää olevan runsaasti, mutta pian huomaa, että ne kaikki ovat sellaisia samanlaisia monitoimihärpäkkeitä, joilla saa kuntoon rintalihakset ja etureidet.

Salilla häärii suhteettoman paljon personal trainereita. Muutamilla on asiakas, toiset hengailee. Yksi näistä hyörijöistä kysyi puhelinnumeroakin, mutta laskeskelin, että pärjään niin salilla kuin muuallakin elämässäni paremmin ilman tätä raineria. Mutta mitä nyt tapahtuukaan? Yhtäkkiä kuntosalin halki lipuu rehevä nunna. Sananmukaisesti lipuu: kävelee arvokkaasti ja käy tervehtimässä jokaisen kuntoilijan. Myös minut ja häkellynkin tästä huomionosoituksesta kesken ojentajaponnistusteni. Nunna menee salin nurkkaan, joka on peitelty verhoilla – nunnan lihakset tarvitsevat maallista hierontaa. Session jälkeen nunna jää keskuuteemme tarkkailemaan menoa tärinälaitteesta.

Olen aloittanut täällä myös projektin nousta tenniksen ATP-listalla. Tai ehkä ensin listalle. Projekti näytti alkavan lupaavasti: lähetystön pihalla on tenniskenttä ja paikalle saa oikein opettajankin pienestä maksusta. Noh, tenniskentän alusta on sellaista suihkun korkkimattolattiaa, jolla pallo a) pomppaa, b) ei pomppaa tai c) vain herra yksin tietää minne se pomppaa. Jos on satanut, kenttä on myös liukas. Mutta jos grand slam –turnaussarjaan joskus liitetään viides osakilpailu, jossa alustana on uusi, teknologian mullistava suihkun vihreä korkkimatto, olen vahvoilla.

Tennisopekaan ei ensimmäisellä kerralla vakuuttanut. Etenkään täsmällisyydellään. Toisella kerralla miestä ei näkynyt lainkaan, kun oli kirkonmenot venyneet sen verran pitkiksi. Heppu osasi kyllä pelata, mutta pedagogiikan oppimäärä oli jäänyt vajavaiseksi. Kämmenlyöntini on edelleen hukassa. Pro-tason toimintaa nähtävillä tämän kerran kuvissa. Ja viimeisessä kuvassa on paikallisen Sparin antia.

Olin tiistaina voimajoogassa. En ole ikinä pitänyt itseäni joogaihmisenä ja ajatus tunnin hengittelysessiosta ei ole ikinä varsinaisesti innostanut. Tähän joogaan jäin kuitenkin koukkuun. Siinä tuli hiki, siellä tehtiin pääseisontoja, amerikkalainen ope antoi kehuja ja se pidettiin ulkona sellaisen katoksen alla, josta avautui kaunis nurmikkoinen piha. Ja puoli seitsemän jälkeen, siinä jossain punnerrusten ja päälläseisonnan välissä, Sambian auringonlasku teki koko taivaan punertavaksi. Viimeistään siinä vaiheessa hurahdin.

Sambiaa ravisuttaa jalkapalloskandaali. Sambian A-maajoukkueen periranskalainen valmentaja Renard ei suostunut lähtemään joukkueen peliin Etelä-Afrikkaan siitäkin huolimatta, että joukkue tarvitsi valmentajaansa kipeämmin kuin koskaan. Ja tämä taasen johtuu siitä, että maajoukkueesta lähtee tasaisin väliajoin pelaajia Euroopan liigoihin ja Renardin tähtikaarti valuu käsistä. Sambian päivälehti Daily Timesin kolumnisti oli valmentajan boikotista näreissään, mutta toisaalta hän tunnusti sambialaisen jalkapalloilun ongelman: kotikamaran pääomaa riistävät niin Helsingborg, Rennes kuin – kyllä – Valkeakoskikin! Kolumnisti oli erityisen pöyristynyt siitä, että Sambian tähtipelaajat lähtevät Suomeen, koska (suoralainaus):

”I do not understand, for instance, why a player like Singuluma ahould go to Finland. Finland? No! Finland cannot add anything to a player's career.”

Suomesta ei täällä paljon tiedetä, mutta jalkapalloilun maine on kiirinyt kauas.