Johan oli markkinat

Perjantaina oli jännittävä päivä. Lähdin kaverini kanssa Lusakan keskustaan. Liian vähissä vaatteissa tosin. Keskusta-alueella kun olisi hyvä olla polvet ja olkapäät peitossa. Lähdin töistä suoraan, enkä aamulla muistanut pukeutumiskoodeja ja laitoin jalkaa shortsit, jotka jäivät polvien yläpuolelle. Valkoisena naisena sain paljon anteeksi, koska voin aina lukeutua turistiksi. Tummaihoiselle naiselle olisi kuitenkin ollut erittäin epäsoveliasta näyttää polvet ja pitää vielä shortseja. En ollut etukäteen ajatellut, että Sambia olisi näin konservatiivinen pukeutumisen suhteen. Syvällä kristillisyydellä on varmaankin sormensa pelissä.

Yksi keskustan etapeista oli Zambia City Market. En tiedä millaiseksi olin kuvitellut sen. En kuitenkaan odottanut plussa-tarjouksia ja viivakoodilukijoita. City Market oli katettu kauppahallimainen kompleksi, jossa lämpö ja seisahtanut ilma yhdessä kovan melun kanssa ei tehnyt ostoselämyksestä varsinaista nautintoa. City Marketin käytävillä myytiin kaikkea mahdollista. Sanalla ”kaikkea” viittaan tässä mm. käytettyihin sukkiin ja alushousuihin. Tarjolla oli myös kuivattuja toukkia ja saman kojun antimista saattoi löytää niin vartalorasvat kuin ruokaöljyt. Kännykkäni olisin voinut korjata moneen otteeseen.

Yhtä sivukäytävää kulkiessa nenään tuli paha haju, joka vain voimistui. Se käytävä johti pitkälle seinustalle, jolle oli keskitetty lihan myynti. Kuumuus ja seisahtunut ilma saivat seurakseen pilaantuvan lihan aromin. Hengittäminen oli mahdotonta ja nenästä ei kehdannut pitää kiinni. Silmätkin teki mieli sulkea, koska niillä tiskeillä myytiin aivan kaikki mahdolliset eläimestä liikenevät osat. Pidin katseen tiukasti lattiassa sen jälkeen kun olin havainnut kellertävän ihokaistaleen pöydällä. Kun nainen tiskin takaa ehdotti ”meat?”, oli jokseenkin helppo kieltäytyä.

City Market olisi ollut monen kuvan arvoinen paikka, mutta koska en halunnut kasvattaa potentiaalista ryöstöarvoani, saatte tyytyä verbaaliseen lahjakkuuteeni. Yhden kuvan uskalsin bussin ikkunasta sentään ottaa, mutta se antaa kovin kesyn kuvan paikasta.

City Market –kompleksiin kuului myös kaoottinen bussiasema, jossa hyppäsimme suunnilleen oikeaan suuntaan menevään bussiin. Koska bussiaseman liikennejärjestelyt odottavat vielä insinöörin kosketusta, asemalta pois valuminen kesti aikansa. Siinä ajassa meille ehdittiin bussin (kuva 3) ikkunasta kaupata monenlaista tavaraa. Meille tarjottiin ensiluokkainen mahdollisuus ostaa sulanutta jäätelöä, frotee-pyyhkeitä, vettä, saksalaisia veitsiä (ilman tuppea) ja partahöyliä. Kun kaverini lohkaisi viimeisen kohdalla, ettei omista partaa, kaupittelija vilpittömästi ja häpeilemättä osoitti kaverini jalkoväliin. Kauppoja ei tullut, mutta opetus Afrikasta nro x konkretisoitui: afrikkalaiset eivät häpeile mitään.

Bussit ovat kahden miehen yrityksiä. Kuskin lisäksi menossa on mukana monitoimimies, joka ensin houkuttelee matkustajat sisälle (bussi lähtee vasta kun se on täynnä), rahastaa matkustajat jossain vaiheessa matkaa (bussimatka maksaa alle 50c ja hintoja pudotetaan jatkuvasti; miksei näin tehtäisi Turussakin?), huutelee seuraavien pysäkkien nimiä (yleensä bussi tosin voi pysähtyä missä vaan ja kummalle puolelle katua tahansa) ja hakkaa kädellä kattoa merkiksi kuskille, kun joku haluaa jäädä pois. Busseihin on myös esteetön pääsy niille, joilla on pyörätuoli: kunhan sen tuolin saan kasaan ja liikuntavammainen ottaa kasatun tuolin syliinsä matkan ajaksi.

Viikonloppuna ei tapahtunut kummia. Lauantaiaamun pitkään nukkuminen kariutui siihen, että heräsin virkeänä klo 6.30. Menin palvomaan aurinkoa klo 8.00 ja viivyin pihalla kunnes – no, tiedätte jo tarinan siitä, miten jään hikilammikkoni vangiksi. Olen toistaiseksi ollut rasvatonna auringon alla; en osannut Suomessa ajatella, että aurinkorasvan löytäminen Lusakan kaupoista voi olla haasteellista. Eilen löysin öljyn, jonka suojakerroin on huikeat 6. Lauantai huipentui kekkereihin jonkun jenkkivirkamiehen lukaalilla. Sambialaisittain luonnollinen jatke juhlille oli se, että kahden maissa kaikki lähtivät omilla autoillaan kotiin tai jatkamaan. ”Drink and drive” on ihan hieno periaate; juhlien isäntäkin istui auton rattiin ja laittoi päähänsä silmälasit, joiden linssissä oli sitten varmaan joku känniharitusta korjaava ominaisuus.

Sambiassa tähdet ovat toisinpäin. Missioni löytää väärinpäin oleva kauha on vielä käynnissä, mutta en tiedä, ehkä Otava näkyy täällä heikommin tai on muuten piilossa, koska äärimmäisen tarkka tähtienbongaussilmäni ei ole sitä vielä havainnut. Kuun olen kuitenkin nähnyt. Siitä laitan mukaan todistusaineistoa.