Savimajan lapset

En kerro tänään tarinaa siitä, miten pidin päätäni leijonan kidassa tai siitä, miten otin juoksukisan virtahevon kanssa. Virtahepo on muuten maailman vaarallisin nisäkäs. Ja tänään aamuna naapurinmies kertoi, että virtahepo on ainut eläin maailmassa, jolla on kurkussa sellainen äänentuotantomekanismi, jolla voi samanaikaisesti äännellä veden pinnan ylä- ja alapuolelle. Mutta siis siitä viikonlopusta. Suunnitelmat vaihtuivat Kafuen luonnonpuistosta Luangwa-joen varren lodgeen itäisessä Sambiassa. Villieläimet vaihtuivat löytöretkien Afrikka-henkeen ja paikallisen kylän savimajan lapsiin. Näin viikonlopun aikana ensimmäisen kerran savimajan, josta ohessa todistusaineistoa. Vastauksena siis blogiotsikkoni retoriseen kysymykseen: no asutaanhan siellä niissäkin.

Menopelinä oli linja-auto, joka pääsi liikkeelle Lusakan linja-autoasemalta n. 3 h odottelun jälkeen. Tämä aika kului kuitenkin yllättävän nopeasti, kun linja-auton telkkarissa pyöri elokuva, ihmisiä kävi hengailemassa bussin penkeillä ja kaupustelijat pitivät huolen matkustajien tarpeista myymällä mm. koripalloja ja peruukkeja. Päädyin kuitenkin ostamaan vain muffinssin. Setelit siirtyivät rintsikoistani myyjän poveen. Ennen lähtöä ohjelmassa oli vielä n. puolen tunnin sanoma herralta. Pappismies vakuutteli matkustajille, ettei ole mitään pelättävää. Tästä puheenparresta hän halusi vastineeksi rahaa. En heltynyt. Kun matkaan lopulta päästiin, se meni joutuisaan. Pienen valituksen sanan voisin toisin osoittaa elokuvatarjonnasta, joka koostui nigerialaisesta hirvityksestä, jossa oli naurettava juoni ja onnettomat näyttelijät. Etenkin päämieshenkilö vain möyhysi (Suville terveiset) läpi elokuvan, mihin ei ollut lainkaan aihetta. Itsepä oli lähtenyt muille maille, jättänyt naisensa odottamaan kahta kuukautta, mikä venyi 10 vuodeksi. Nainen oli ehtinyt ryhtyä nunnaksi. Voi voi.

Lodgen omisti keski-iän ylittänyt pariskunta, joka muodostui ehkä maailman kyynisimmästä ja sarkastisimmasta naisesta sekä pitkän aikaa sitten alkoholisoituneesta miehestä, jonka tavaramerkkinä oli kaljapullo vaihdekepin vieressä. En ihmettele - päivä toisensa jälkeen täyttyi Scrabblen pelaamisesta ja kellastuneiden dekkareiden lukemisesta. Mies koki myös ajoittaisia nostalgiapiikkejä aiemmasta urastaan uhkapelimaailmassa; Black Jack -turnauksemme sai autenttista kasinotunnelmaa, kun mies eläytyi täysillä pelinjakanrooliinsa. "And no more bets allowed!" Muita vieraita oli vähän, heistä voisin mainita eteläafrikkalaisen miehen, joka kiersi eteläistä Afrikkaa jättäydyttyään pois bisnesmaailman oravanpyörästä. Hän oli todennut, että eläkeiässä voi tehdä töitä; seikkailumatkat on tehtävä nyt. Vieraana lodgessa oli myös yli-innokas ystävien metsästäjä tansanialaismies, joka halusi ottaa jatkuvasti kuvia, joita voisi laittaa facebookkiin.

Viikonlopun oikeastaan ainoa aktiviteetti syömisen, nukkumisen ja virtaavan joen katselun lisäksi oli haikki läheiselle kukkulalle. Tie sinne vei kylän läpi, joiden lapset lähtivät mukaan matkaan. Pysähtyneessä ilmassa olin hiestä märkä jo aivan alkutaipaleella, mutta en millään voinut valittaa, kun vierellä käveli nelivuotias poika paljain varpain hymy kasvoillaan. Tämä nelivuotias käveli koko kolmen kilometrin matkan ylös ja tuli alaskin. Pojat toivat meidät alas kukkulalta oikoreittiä, joka päätyi kylään, jota asutti 8 henkeä ja monta kanaa. Yksi asukkaista kysyi halusinko yhden kanan. Kieltäydyin. Salamavalot räiskyivät, kun asukkaista piti ottaa kuvia vauvasta vaariin - tai ennemminkin mummoon. Miehet olivat töissä. Kyläläisille tuotti suurta riemua nähdä kuvat digikameran ruudulta. Jostain syystä melkein kukaan ei ikinä hymyile kuvassa. Muistatteko kuvan sankarivartijastani? Pyysin häntä hymyilemään, mutta hän otti sen sijaan kasvoilleen arvokkaan vakavan ilmeen. Siinä on joku juttu.

Kuvien oton jälkeen alkoi omaisuuden uusjako. Ihonväri määrittää vaurauden. Savimajan lasten silmissä mzungu on rikas. Onhan hänellä kengät jalassa, korvakorut korvissa ja omena kädessä. Kengät ovat samaa paria ja ehjät, korvakorut kiiltävät ja omena näyttää herkulliselta. Savimajan lapset eivät tiedä mitään siitä, että olen osoittanut mieltäni ja vaatinut opintotukea nousemaan, että haalin kasaan rahaa palauttaakseni tukea aina maaliskuussa. Vauraus on suhteellista. Luovuin korvakoruistani, jotka oli ostettu Las Vegasista. Nyt ne koristavat tytön korvia itäisen Sambian Luangwa-joen varrella. Globalisaatiota. (Tyttö ja korvakorut alla.)

Tiedättekö mikä oli kuitenkin toivotuin esine mzungun aarteista? "Madame? Do you have a pencil?". Asia, jota lapset eniten halusivat, oli kynä. Kaikki lapset kävivät koulua, mutta kellään ei ollut omaa kynää. Jos olisin tiennyt, olisin pakannut matkalaukkuuni Suomessa kaikki laivamatkoilta kertyneet lyijytäytekynät ja tehnyt yhden savimajakylän lapset onnelliseksi.

Löytöretki-henki oli aistittavissa, kun seurasin lodgen terassilta joen virtaamista. Musta palvelija toi eteeni gin tonicin ja jatkoin joen ja sen muutamien kalastajien seuraamista. Kun nostin katseeni joesta vastarannalle, näin Mosambikin. Luangwa-joki ei tässä kohtaa kuitenkaan ollut rajajoki, vaan pelkkä joki - tuskin missään muualla maan vaihtumisella voisi olla vähempää merkitystä. Joen toisella puolen asui tuskin ketään.

Luonnonhelmasta raakaan autobisnekseen. Kerron vielä pari sanaa siitä, miten myin viime viikolla auton. Riikan auton, joka jäi tänne Riikan lähdettyä. En keksi ihan heti, mikä kasvattaisi enemmän sinisilmäisen, vaaleatukkaisen naisen kovuutta kuin autokauppojen hierominen mosambikilaissyntyisen kauppamiehen kanssa. Tämä siis sen jälkeen kun puoliliero sambialainen autonvälittäjä on tarkoituksella epäonnistunut autonmyynnissä voidakseen käyttää sitä itse pidempään. Mosambikilainen mies oli jossain elämänsä vaiheessa vaihtanut nimekseen Goodman huomattuaan sen paremmin kuvaavan itseään. Goodmanin kanssa käytiin koeajelulla ja kurkattiin konepellin alle; oma kontribuutioni näissä tilanteissa oli lähinnä vieno hymy ja olkapäiden kohauttelu. Olisin syönyt keksejä, mutta niitä ei ollut saatavilla. Goodman yritti tinkiä hintaa alas kaikin keinoin, brutaalimpana vetona ehkä luurin lyöminen korvaan. Sambian kovettama blondi ei heltynyt ja saikin kohta käteensä tukun luultavasti aitoja dollareita.

Turha siis enää koittaa höynäytellä.