Pidin tällä viikolla ruhtinaalliset kertyneet lomapäiväni. Lähdin Livingstoneen, joka on suuren löytöretkeilijän mukaan nimetty kaupunki Etelä-Sambiassa aivan Zimbabwen rajalla. Bussimatka yhteen suuntaan kesti n. 7 tuntia. Se meni leppoisasti. Bussissa oli muffinssi- ja limutarjoilu, mikä sai minut tyytyväiseksi matkaajaksi ja niinpä ummistin silmäni 140 km tuntivauhdilta ja korvani jeesus-gospelilta sekä kuskin jatkuvalta tööttirepertuaarin esittelyltä.
Varhain maanantaiaamuna lähdin katsomaan maailman 2. ihmettä – Victorian putouksia. Paikallisminibussissa oikealla vieressäni istui Keith puku päällä ja raamattu sylissä. Keith piti putouksilla pientä matkamuistokojua, mutta koska nyt on hiljainen sesonki ja koska naapurimyyjä voi aina tuurata myyntihommissa, Keithistä tuli putousoppaani.
Keith tunsi alueen jokaisen taksikuskin, rajavartijan ja virkailijan. Ensin Keithin puhui minut sisään putouksille sambialaishintaan, mikä tarkoitti n. 40 sentin maksua. Auts. Keith vei minut myös melko pitkälle Zimbabwen puolelle ilman ongelmia. Oli kutkuttavaa olla hirmu-Mugaben maaperällä, jossa sainkin heti ensi askelten aikana mahdollisuuden ostaa sadan triljoonan Zimbabwen dollarin seteleitä. Niitä myydään nykyään muistona viime viikkoihin jatkuneesta hillittömästä inflaatiosta, jonka aikana viikoittain seteleihin piti lisätä ainakin yksi nolla. Nyttemmin kaikki triljoonan nollat on pyyhitty pois ja alettu laskut alusta – tällä kertaa valuutta on sidottu sentään taalaan.
Keith oli tukihenkilön, valokuvaajan ja repunkantajan roolissa, kun tein benji-hypyn putouksilla. Hyppyalustana toimi Sambian ja Zimbabwen välinen rajasilta (kuva 2). Se oli nopea 111 m. Olin päättänyt, etten kirkuisi. Pidin lupaukseni, koska kirkuminen osoittautui mahdottomaksi hengityksen salpauduttua kauhusta kesken pudotuksen. Aloin hengittää taas, kun nytkähdin takaisin ylöspäin ja tajusin, että kuminauha kesti sittenkin. Suuntien hahmotuskyky oli olematon, mutta pidin silmät koko ajan auki ja näin vuoronperään sateenkaaren, kirkkaan sinisen taivaan ja alla kuohuvan Zambezin. Satojen metrien päässä kuohuvan putouksen vesi kasteli hiukseni.
Benjihyppy-firma oli tietämättään kehittänyt karun yksinkertaisen painonpudotusmenetelmän. Ennen sillalle menoa käteeni merkittiin isolla, punaisella värillä painoni. Olin jotenkin utopistisesti ajatellut tähän asti, että lukuisat banaanikakun palat ja pitkät lenkit olisivat kumonneet toisensa ja painoni olisi pysynyt suunnilleen ennallaan. Punaiset numerot käsivarressa kielivät minulle – ja kaikille ihmisille sillalla – kuitenkin toista. Heti alkoi tehdä mieli laihduttaa. Tätä voit kokeilla kotona, jos sinulla on vaaka ja vedenpitävä, paksupäinen tussi.
Minun ja Keithin aamupäivä päättyi Keithin putiikkiin, jossa käytiin tietysti tiukka vääntö ostamieni esineiden hinnasta ottaen huomioon aamupäivän opastuksen. Koska olin jo Keithin ’friend’ ja ’sister’, sain erittäin hyvään hintaan haluamani. En ole ihan varma siitä.
Aktiivilomaani kuului kaksi safaria - toinen kävellen Mosi-o-Tunyan kansallispuistossa, toinen autolla ja veneellä Botswanan puolella. Kävelysafarilla pääsin 50 m etäisyydelle sarvikuonosta. Herra sarvikuono oli säyseä ja hieman invalidisoitunut, joten sitä ei tarvinnut pelätä. Botswanan puolella oleva Choben luonnonpuisto on tunnettu elefanttitiheydestään (pidän tästä fysikaalisesta määreestä, elefanttitiheys). Elefanttitiheys (wordin oikolukukin tunnistaa sen). Määre ei pettänyt ja näin kymmeniä norsuja ja olin onnellinen! Oli isoja ja pieniä norsuja, ne söi, joi ja kylpi, muutama sanoi jopa ’trööt’ ja aina ne hymyili. Ah. Opin myös arvioimaan norsun iän sen torahampaista tai siitä, mahtuuko se vielä maman mahan alle, ja sukupuolen otsan muodosta. Näin myös kirahveja, antilooppeja, pieniä krokoja sekä Hanna ja Henri Hipon.
Elefanttisafarilla matkaseurana oli kaksi kovin mukavaa tanskalaista, jotka tosin olivat vakuuttuneita siitä, että tanskan ja ruotsin kielet ovat ihan samanlaiset ja niinpä minun oli pakko ymmärtää hyvin tanskaa. En ymmärtänyt mitään. Mukana matkassa oli myös keski-ikäinen amerikkalaispariskunta, Barbara ja Steve. Steve kutsui vaimoaan Barbieksi. (’Smile, Barbie!’) Barbie oli kovin keskustelevainen naishenkilö, mutta ei kovin älykäs. Barbie ei tiennyt, mikä on Lusaka ja Sambian suuruus alkoi hahmottua vasta, kun käytettiin apumittakaavana Texasia. Keskustelunaloitukset amerikkalaistakapenkiltä kuuluivat seuraavasti: ’Do you drink diet coke in Europe?’ ’We only drink diet coke in the United States.’ ’We in the United States call it diet coke, not coke light.’ ‘Do you have McDonalds in Finland?’ Lisäksi kaikki, mikä oli tapahtunut, tapahtui tai tuli tapahtumaan, oli wonderful, awesome, beautiful, lovely tai great. Barbie unohti myös aurinkolasit hostellille, ja kun niitä ei tonginnan jälkeen löytynyt Chanelin käsilaukusta, meidän piti kääntyä takaisin hakemaan niitä. Barbielle olisi muuten saattanut tulla migreeni.
Sambian ja Botswanan välillä kulkee joki, joka pitää ylittää lautalla. Lauttoja on kaksi ja jokaiselle mahtuu yksi rekka + kaksi henkilöautoa + paljon jalan kulkevia ihmisiä. Lauttoja on kaksi ja meidän safaripäivänämme toinen niistä oli vielä epäkunnossa. Joki on leveä tähän aikaan vuodesta ja lautta on melko hidas. Näillä tiedoilla voi laskea, että rekkajonot joen molemmilla puolilla ovat pitkät. Rekka, joka meidän lautalla oli, oli odottanut viisi päivää. Osataan sitä siis muuallakin kuin Suomen itärajalla. Noh, kun tämä toinen lautta meni rikki juuri kun meidän piti ylittää joki, piti luonnollisesti odottaa. Kärsivällisyyteni on kasvanut lähes äärettömäksi täällä - asiat tapahtuvat kun ne tapahtuvat. Lautta toimii taas, kun se saadaan toimimaan. Barbie ja Steve eivät olleet ihan niin kärsivällisiä, ja kun kuulin Steven möyhyävän oppaallemme siitä, miten hän on matkustanut 8000 km ja maksanut ja miten meidän safariaika kuluu odotteluun, en voinut muuta kuin hävetä valkoisen miehen puolesta ja katsoa vuolaana virtaavaa jokea. Muutamaa tuntia myöhemmin tämä samainen vaahtoava parikunta nukkui n. puolet safariajasta nelivetomaasturimme takapenkillä. En tiennyt mitä ajatella. Niinpä otin uinuvista hirviöistä kuvan. Barbien ja Steven yksityisyyden nimissä en laita kuvaa tähän yhteyteen, mutta voin näyttää sen sitten kotona koneelta.
Lomani oli täydellinen. Näin norsuja. Ja norsut hymyili minulle. Hymyilin takaisin. Rakastan norsuja. Norsu. Elefanttitiheys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti